FIKTIOSTA FANATISMIKSI

Miten eläinoikeusideologian koko narratiivi rakennettiin yhden keksityn tarinan varaan

Nykyinen eläinsuojeluideologinen narratiivi hyökkää jatkuvasti paitsi metsästäjä-keräilijän identiteettiä, myös kotimaista alkutuotantoa ja ihmisen biologista todellisuutta vastaan. Tämä hyökkäys ei kuitenkaan kumpua luonnontieteistä. Kun tarkastellaan liikkeen historiaa kronologisesti, paljastuu kiistaton fakta: koko ideologinen rakennelma on lähtöisin yhden fiktiivisen hahmon lausumasta keksitystä lauseesta. Sillä ei ole mitään tekemistä biologian, ekologian tai ruoantuotannon realiteettien kanssa.

Kuva: Isaac Bashevis Singerin novellikokoelman The Séance and Other Stories kansikuva. Lähde: bashevissinger.com

1968: Lähtölaukaus, jolla ei ollut ideologista tarkoitusta

Kaiken alku on Nobel-palkittu kirjailija Isaac Bashevis Singer (joka ei ole sukua myöhemmin vaikuttaneelle Peter Singerille). Hän toi eläinoikeusnarratiiviin sen kaikkein voimakkaimman retorisen aseen: holokaustianalogian.

Singer julkaisi vuonna 1968 novellin nimeltä The Letter Writer. Tässä puhtaasti kaunokirjallisessa tekstissä päähenkilö toteaa eläimistä: "Suhteessa niihin, kaikki ihmiset ovat natseja; eläimille tämä on ikuinen Treblinka." 

On erittäin tärkeää ymmärtää tämän lauseen todellinen alkuperä. Tämä novelli ei ilmestynyt missään tieteellisessä, historiallisessa tai edes yhteiskunnallisessa julkaisussa. Se oli osa Singerin novellikokoelmaa The Séance and Other Stories (Meedioistunto ja muita kertomuksia). Aikalaiskriitikot, kuten The New York Times, kuvasivat kokoelmaa teokseksi, joka yhdistelee okkultismia, mystiikkaa ja yliluonnollisia ilmiöitä, ja kertoivat sen olevan kerronnaltaan lähempänä muinaisia faabeleita ja satuja kuin todellisuutta.

Koko modernin eläinideologian painavin retorinen ase – lause, jolla pyritään sanelemaan lainsäädäntöä ja tuhoamaan metsästäjä-keräilijän luontosuhde – on siis peräisin kirjaimellisesti okkultismia ja henkimaailmaa käsittelevästä satukirjasta. I.B. Singerillä itsellään ei ollut novelliaan kirjoittaessaan eläinpoliittista agendaa, vaan kyseessä oli puhtaasti kaunokirjallinen tehokeino ja irrallisen, fiktiivisen hahmon emotionaalinen pohdinta.

Myöhemmin syntynyt eläinideologinen liike kuitenkin kaappasi tämän satukirjan lauseen ja teki siitä liikkeensä emotionaalisen sytyttimen. Ideologien käsissä tämän keksityn sitaatin ainoa tarkoitus on siirtää keskustelu välittömästi pois luonnon kiertokulusta, biologiasta ja ekologiasta. Se asettaa eläinten tappamisen – oli kyseessä sitten alkutuotanto tai metsästys – absoluuttisen pahuuden ja totalitarismin kehykseen.

1975: Fiktion akateeminen kuorrutus

Jos I.B. Singer tarjosi tahtomattaan shokeeraavan metaforan, australialainen filosofi Peter Singer rakensi sille akateemisen ja "loogisen" perustan. Vuoden 1975 teoksellaan Animal Liberation Peter Singer popularisoi spesismin eli lajisyrjinnän käsitteen.

Hän esitti utilitaristisen laskuopin kautta, että jos älykkyys tai kognitiiviset kyvyt eivät oikeuta ihmisten välistä sortoa, kuten rasismia tai seksismiä, ne eivät voi oikeuttaa myöskään muiden lajien hyödyntämistä.

Peter Singerin rooli narratiivissa oli antaa holokaustianalogialle filosofinen suoja. Hänen teoriansa ansiosta eläinoikeusaktivistit saattoivat väittää, että I.B. Singerin kirjoittama natsi-vertaus ei ole vain mauton kaunokirjallinen kärjistys, vaan se on looginen ja moraalinen fakta. Näin ihmisen evolutiivinen paikka ravintoketjussa ja kykymme tuottaa ravintoa alkutuotannossa rinnastettiin suoraan rotuoppiin.

2002: Narratiivin synteesi ja pseudohistoriallinen aseellistaminen

Kehä sulkeutui, kun historioitsija Charles Patterson sitoi näiden kahden eri Singerin ajatukset yhteen vuonna 2002 julkaistussa kirjassaan Eternal Treblinka: Our Treatment of Animals and the Holocaust. Kirjan nimi on suora lainaus I.B. Singerin kirjoittamasta novellista.

Patterson teki alkuperäisestä fiktion metaforasta pseudohistoriallisen teesin. Hän esittää kirjassaan, että ihmisten toisiinsa kohdistama sorto ja kansanmurhat ovat suoraa seurausta siitä, miten ihminen oppi "sortamaan" eläimiä – eli metsästämään, kesyttämään ja hyödyntämään niitä maataloudessa.

Patterson käänsi syy-seuraussuhteen päälaelleen. Narratiivi muuttui sellaiseksi, että ihmisen luontosuhde ja alkutuotannon synty on kaiken maailman pahuuden juurisyy. Pattersonin myötä liike alkoi väittää, että yksilö ei voi vastustaa ihmisoikeusloukkauksia, ellei hän samalla vastusta eläintuotantoa, lihan syöntiä ja metsästystä.

Nykypäivä: Suomalaisen akatemian uussanasto ja määritelmävallan kaappaus

Tämä kansainvälinen, fiktioon ja pseudohistoriaan perustuva narratiivi tuotiin Suomeen kaikkine äärimmäisyyksineen, ja alkuperäiset historialliset rinnastukset elävät edelleen syvällä liikkeen omassa kirjallisuudessa. Suomalainen eläinideologinen akateeminen piiri (niin sanottu kriittinen eläintutkimus ja Eläinoikeusakatemia) kuitenkin ymmärsi, että tämän raflaavimman retoriikan pitäminen jatkuvasti julkisuuden keihäänkärkenä kääntyisi Suomessa nopeasti itseään vastaan. Siksi akatemia teki strategisen siirron: se verhosi Singer–Singer–Patterson -akselin ydinajatukset salonkikelpoiseen uussanastoon, jonka ainoa tarkoitus on kaapata määritelmävalta ja hallita julkista diskurssia.

Tämän akateemisen jargonin mekanismi toimii seuraavasti:

• Biologian muuttaminen "-ismiksi": I.B. Singerin emotionaalinen shokkivaikutus ja Peter Singerin "spesismi" jalostettiin uusiksi termeiksi, kuten karnismi (lihansyöntioppi) ja lihanormatiivisuus. Tämän sanaston tarkoitus on silmänkääntötemppu: niillä pyritään lavastamaan ihmisen biologinen ja lajityypillinen ominaisuus (sekaravinnon syöminen) opituksi, poliittiseksi "ideologiaksi". Kun biologia nimetään ismiksi, sitä voidaan akateemisesti purkaa ja vastustaa aivan kuten kapitalismia tai fasismia.

  
  

• Intersektionaalisuus Pattersonin korvikkeena: Pattersonin väite eläinten hyödyntämisestä kaiken sorron juurisyynä tuotiin suomalaisiin yliopistoihin intersektionaalisuuden nimellä. Tällä termillä eläintuotanto ja metsästys sidotaan keinotekoisesti osaksi ihmisten välisiä sortorakenteita, rinnastaen ne rasismiin ja vähemmistöjen asemaan – mutta sivistyssanoihin verhottuna, jotta se kuulostaisi tieteeltä.

  
  

• Auktoriteetin luominen näennäistieteellisellä käsitteistöllä: Kun yliopistotutkija käyttää näitä itse keksittyjä sanoja julkisuudessa, hän luo illuusion objektiivisesta tieteestä. Maallikko ja media menevät lankaan luullessaan termejä luonnontieteellisiksi faktoiksi, vaikka ne ovat vain osa poliittista ja filosofista kielipeliä.

  
  

Ideologinen isku metsästäjä-keräilijää ja alkutuotantoa vastaan

Tämän akateemisen ideologisen kehyksen ja uussanaston päämäärä on tuhota kokonaan ihmissuvun biologinen todellisuus, metsästäjä-keräilijän identiteetti sekä ruoantuotannon historiallinen perusta. Tämä näkyy siinä, miten liike sivuuttaa luonnon ja maatalouden faktat neljällä tavalla:

1. Ekologian ja historiallisen symbioosin kieltäminen: Narratiivi sivuuttaa täysin sen tosiasian, että luonto perustuu predatoori-saalis-suhteeseen ja että alkutuotanto perustuu ihmisen ja eläimen väliseen vuosituhantiseen yhteiseloon. Susia ei kutsuta natseiksi niiden metsästäessä, mutta ihminen irrotetaan luonnosta ja hänen ekologinen roolinsa sekä ruoantuotantonsa määritellään teolliseksi fasismiksi tai "rakenteelliseksi sorroksi".

   
   

2. Kontekstin tuhoaminen: Spesismi-retoriikka niputtaa tehotuotannon pahimmat ylilyönnit, vastuullisen suomalaisen perhetilallisen arjen ja eettisen, luontoa kunnioittavan metsästyksen täysin samaan kategoriaan. Ideologian silmissä mitkään parannukset eläinten hyvinvointiin alkutuotannossa eivät riitä, sillä koko toiminta määritellään perustavanlaatuiseksi vääryydeksi eli "murhaksi".

   
   

3. Moraalinen kiristys akateemisella kielellä: Rakenne pakottaa vastustajan jatkuvalle puolustuskannalle. Kun metsästäjä tai alkutuottaja yrittää puhua luonnon kunnioituksesta, populaatiodynamiikasta, huoltovarmuudesta tai ravitsemuksesta, eläinideologi vastaa Pattersonin ja suomalaisen kriittisen eläintutkimuksen viitekehyksestä käsin, syyttäen tätä "lihanormatiivisuuden" ja "sortorakenteiden" ylläpitämisestä. Luonnontieteelliset faktat sivuutetaan leimaamalla ne "biologiseksi essentialismiksi".

   
   

4. Patologisointi ja asiantuntijavallan väärinkäyttö: Kun metsästäjä-keräilijä tai karjatilallinen pyrkii käymään avointa, realiteetteihin perustuvaa keskustelua, hänet sivuutetaan patologisoimalla. Eläinideologinen liike hyödyntää asiantuntijavaltaansa antaakseen toisinajattelijoille uussanastoonsa pohjautuvan "diagnoosin". Luonnollista lajityypillistä käyttäytymistä ja elinkeinon harjoittamista ei kohdata järkiargumenteilla, vaan se leimataan psykologiseksi poikkeamaksi, "kognitiiviseksi dissonanssiksi" tai empatiakyvyttömyydeksi. Tällä diagnoosilla vastapuoli pyritään hiljentämään: metsästäjästä ja tilallisesta tehdään sivistymättömiä potilaita, joiden argumentteja ei tarvitse ottaa todesta, vaan jotka pitää vain "parantaa" ideologisella valistuksella.

   
   

Koko tämä narratiivi on tehokas juuri siksi, että se ohittaa täysin luonnontieteet ja ravitsemuksen realiteetit. Se iskee tarkkaan harkituilla akateemisilla termeillä ja asiantuntijavallalla suoraan modernin, urbaanin ja ruoan alkuperästä vieraantuneen ihmisen historialliseen syyllisyydentuntoon.

Rakentakoon eläinideologia narratiivinsa satukirjojen varaan, mutta meidän perustamme on kivikovassa biologiassa. Pysytään tiukasti faktoissa ja evoluutio-opissa, ja eletään jatkossakin tinkimättä ihmiselle lajityypillistä elämää.