ELÄINOIKEUSAKATEMIA – Kun filosofia yrittää ylikävellä biologian

Metsästyskeskustelua hallitsee tällä hetkellä äänekäs vähemmistö, jolla on hienot tittelit mutta ohuet saappaat.

Ympäristöfilosofi Aldo Leopold totesi aikoinaan osuvasti:

”On olemassa kahdenlaisia hengellisiä vaaroja: toinen on se, että luulee aamiaisen tulevan ruokakaupasta, ja toinen on se, että luulee lämmön tulevan patterista."

Tämä lause tiivistää sen kuplan, jossa Suomen äänekkäin metsästyksen vastustaja, Eläinoikeusakatemia, elää. Kyseessä on ryhmittymä, joka yrittää kirjoittaa luonnonlait uusiksi toimistopöydän äärestä.

On aika katsoa "akatemian" kulissien taakse. Keitä he ovat, kuka lystin maksaa, ja miksi heidän sotansa metsästystä vastaan on tuomittu epäonnistumaan?

Akatemia ilman biologiaa

Nimi "Eläinoikeusakatemia" kuulostaa arvokkaalta ja tieteelliseltä. Se on kuitenkin tarkkaan valittu markkinointitermi. Kun katsomme konepellin alle, huomaamme jotain hämmentävää: sieltä puuttuu moottori.

Akatemian ydinjoukko koostuu filosofeista, yhteiskuntatieteilijöistä, teologeista ja jopa dramaturgeista. Sen keulahahmo Elisa Aaltola on moraalifilosofian dosentti, ei biologi.

He ovat erinomaisia pyörittelemään sanoja ja vetoamaan tunteisiin. Mutta kun puhutaan populaatiodynamiikasta, riistanhoidosta tai ekosysteemin toiminnasta, heidän kompetenssinsa on olematon. He katsovat luontoa ulkopuolelta, kriittisen moraalilinssin läpi, ymmärtämättä sen teknistä ja biologista todellisuutta.

On suorastaan huvittavaa, että metsästäjiä – joilla on satojen vuosien kertynyt perimätieto ja nykyaikainen riistabiologinen data takanaan – yrittää neuvoa ryhmä, jolla on riveissään "ympäristöteologi", mutta ei yhtäkään käytännön riistanhoidon ammattilaista.

Kuka maksaa viulut?

Eläinoikeusakatemia ei ole riippumaton yliopistollinen laitos. Se on aatteellinen kampanja, jonka rahoitusrakenne on mielenkiintoinen. Taustalla vaikuttaa vaikuttavuusyhtiö Adventurous Ideas Oy, joka henkilöityy kahteen tunnettuun nimeen: toimittaja Sari Heliniin ja futuristi Perttu Pölöseen.

Tässä on viesti rahoittajille: Te poltatte rahanne turhuuteen.

Akatemian tavoite on kyseenalaistaa koko saalistussuhteen eettisyys. He yrittävät siirtää keskustelun rajaa (Overtonin ikkunaa) kohti täyskieltoa. Mutta metsästyksen kieltäminen on tyhjään hukattua energiaa. Se ei onnistu, koska se sotii fysiikan ja biologian lakeja vastaan.

Jos haluatte oikeasti parantaa eläinten oloja, miksi hyökkäätte vapaana elävien luonnoneläinten metsästystä vastaan? Miksi ette keskitä miljoonianne niihin eläimiin, jotka ovat oikeasti ihmisen vangitsemia: lemmikkeihin, häkkikanoihin ja tehotuotantoon?

Metsästetty eläin on ainoa lihantuotannon muoto, jossa eläin on elänyt täysin vapaan ja lajityypillisen elämän. Silti Akatemia maalaa juuri metsästäjistä vihollisia. Tämä paljastaa, että kyse ei ole eläinten hyvinvoinnista, vaan ideologisesta halusta kieltää kuolema.

Sota eläimiä vastaan?

Aaltola on käyttänyt termiä "sota eläimiä vastaan". Se on vaarallista retoriikkaa.

Vaikka Akatemia ei suoraan kehoita laittomuuksiin, se antaa ilkivallalle "käsitteellisen tuen". Kun metsästys määritellään "väkivallaksi" tai "sodaksi", joku radikaali voi tulkita sen oikeutukseksi iskeä metsästystapahtumaan ja hajoittaa hirvitorneja.

Tämä on älyllistä epärehellisyyttä. Johtaja, joka leimaa 300 000 suomalaista metsästäjää halventavilla termeillä ja toimii kuin profeetta nähden heidän sielunelämänsä, ei edistä keskustelua. Hän lietsoo konfliktia.

Miksi keskustelu on niin myrkyllistä? Miksi "sivistyneet" akateemikot käyttävät kieltä, joka lietsoo vihaa?

Bertrand Russell, yksi 1900-luvun terävimmistä ajattelijoista, varoitti toistuvasti mustavalkoisen moraalin vaaroista. Hän näki, miten jyrkkä jako "hyviin" ja "pahoihin" ruokkii fanaattisuutta. Russell totesi osuvasti:

”Yksi ihmisluonnon onnettomimmista piirteistä on se, että ihmiset ovat taipuvaisia olemaan julmia niitä kohtaan, joita he pitävät pahoina.”

Tämä tiivistää Eläinoikeusakatemian strategian. Kun metsästäjästä maalataan hirviö, häntä ei tarvitse enää kohdella ihmisenä. Häntä kohtaan osoitettu julmuus tai halveksunta muuttuu heidän silmissään "hyveeksi".

Vegaaniutopian mahdottomuus

Akatemian ja sen rahoittajien unelma on maailma, jossa eläintä ei tapeta. He tarjoavat ratkaisuksi veganismia ja "sivistynyttä" luontosuhdetta.

Mutta vaikka moraalin voi värittää mustavalkoiseksi, ihmisen biologiaa ei voi. Fysiologiamme on lahjomaton todistaja sen puolesta, että ihminen ei ole kehittynyt vegaaniksi. Tästä on olemassa yksi kiistaton, kemiallinen todiste: B-12 -vitamiini.

Luonnossa ihminen ei saa tätä elintärkeää vitamiinia mistään muualta kuin eläimistä. Ilman sitä hermostomme tuhoutuu ja lopulta kuolemme. Se, että nykyihminen voi selvitä kasvisruokavaliolla, on mahdollista vain kemianteollisuuden ansiosta. B-12 on tuotettava keinotekoisesti laboratoriossa ja puristettava pilleriksi, jotta vegaani pysyy hengissä.

Kun Akatemia vaatii meitä nousemaan biologiamme yläpuolelle lopettamalla metsästyksen, he itse asiassa vaativat meitä kytkeytymään lääketeollisuuden elintoimintoja ylläpitäviin koneisiin

Tämä utopia on kestämätön myös ekologisesti. Jos ja kun maapallolla on 10 miljardia ihmistä, pelkkä kasvissyönti vaatii valtavia pinta-aloja, lannoitteita ja monokulttuureja, jotka tuhoavat luonnon monimuotoisuutta tehokkaammin kuin mikään kivääri.

Metsästäjä edustaa järjestelmää, joka on toiminut vuosimiljoonia. Se on ihmiskunnan paras "varmuuskopio", eikä sitä pidä romuttaa utopististen unelmien tähden.

Lopuksi: Metsästys ei katoa

Eläinoikeusakatemia voi tuottaa satoja esseitä ja pitää tuhansia puheenvuoroja. He voivat yrittää inhimillistää eläimet ja tehdä luonnosta sokeroitua viihdettä.

Mutta he eivät voi poistaa sitä tosiasiaa, että ihminen on heterotrofinen eliö. Me elämme toisten kuolemasta.

Metsästyksen kieltämiselle ei löydy kestävää pohjaa biologiasta eikä ekologiasta, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Jos ihminen vetäytyy saalistajan roolistaan "myötätunnon" vuoksi, ekosysteemi ei muutu paratiisiksi. Se muuttuu tautien ja nälänhädän näyttämöksi, jonka joku muu – kettu, susi tai loinen – lopulta tasapainottaa.

Me metsästäjät olemme sitoutuneet eettiseen kehitykseen. Me opiskelemme, me harjoittelemme, me tunnemme lajit. Mutta me emme suostu kuuntelemaan luentoja "luonnon kunnioittamisesta" ihmisiltä, joiden yhteys luontoon on katkennut.

Eläinoikeusakatemia: Teidän teologinne ja dramaturginne voivat jatkaa tarinointia.

Mutta muistakaa: Biologia ei neuvottele. Se ei jousta teidän moraalinne edessä tuumaakaan.

Lopulta luonto kysyy vain yhtä asiaa: Kuka osaa pelata sen säännöillä, kun teoriat riisutaan pois?

Siihen kysymykseen teillä ei ole vastausta.

Meillä on.