EVOLUUTION KORJAUSSARJA

-Sarvia jäniksille?

Kun tarkastelee visioita ”luonnon kärsimyksen poistamisesta”, jota esiintyy tiettyjen filosofisten ja eettisten suuntausten ryhmissä, luonto näyttäytyy niissä usein viallisena tuotteena, joka kaipaa ihmisen päivitystä. Tämän logiikan mukaan saalistus on moraalinen ongelma, joka tulisi ratkaista teknologiasta tai geenimuuntelusta haetuilla ”moraalisilla korjaussarjoilla”.

Leikitelläänpä tällä ajatuksella hetki (filosofiassa leikittely on sallittua): jos kerran kettu on ”paha” syödessään jäniksen, eikö olisi eettisempää antaa jänikselle tasapuoliset mahdollisuudet? Optimaalinen ratkaisu tällaisessa ajattelussa voisi olla kehittää jänis 2.0 – geenimanipuloitu versio, jolle on kasvatettu terävät sarvet kettuja vastaan puolustautumiseen.

Tämä saattaa kuulostaa vitsiltä, mutta se kuvaa sitä älyllistä suuntaa, jota tietyt akateemiset keskustelut avaavat. Tässä on kolme syytä huoleen:

1. Kausaalisuuden kuolema tieteessä Tieteessä syy johtaa seuraukseen (A→B). Filisofisissa ja ideologisissa visiossa tämä on korvattu toiveajattelulla. He uskovat, että voimme puuttua yhteen palaseen (poistaa saalistuksen kärsimyksen) ilman, että koko ekosysteemi romahtaa. Se on kuin antaisi jänikselle sarvet, mutta unohtaisi, että sarvekas jänis muuttaa koko metsän tasapainon, kettu-emoista kasvillisuuden kantokykyyn. Heille ideologinen tavoite on tärkeämpi kuin biologinen seuraus.

2. Veromaksaja sokeroidun-biologian maksumiehenä On irvokasta, että samaan aikaan kun käytännön riistanhoito joutuu perustelemaan jokaisen senttinsä, valtion rahoitusta ohjautuu ”strategiseen ja rohkeaan tutkimukseen”, jossa pohditaan täysin utopistisia skenaarioita. Me maksamme siitä, että filosofit visioivat maailmaa, jossa susista voisi tehdä kasvissyöjiä tai luonnon villi kärsimys poistetaan teknologialla. Me rahoitamme satukirjaa, jota yritetään väkisin lukea luonnontieteenä.

3. Luonnon alistaminen ihmisen mielikuville Suurin ironia on siinä, että itseään eläinten suojelijoina pitävät ryhmät haluaa todellisuudessa poistaa eläimeltä sen lajityypillisen olemuksen. Jos kettu ei saa saalistaa tai jänis joutuu kantamaan ihmisen sille asentamia sarvia, eläin ei ole enää vapaa luontokappale. Se on ihmisen moraalisen kontrollin alla oleva biomekaaninen lelu. Jotkin filosofiset suuntautumiset ja ideologiat ei rakasta luontoa sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin he haluaisivat sen olevan: vaarattomana, verettömänä ja täysin alistettuna ihmisen myötätunnolle.

Satiirin faktapohja: Miksi sarvekas jänis ei ole vain vitsi?

Jotta ymmärrämme, miksi tarvitsemme satiiria, meidän on tiedettävä, mistä se kumpuaa.

Eläinoikeusakatemiassa vaikuttavan Jenna Aarnion gradussa mainitsema ajatus, jossa viitataan brittifilosofi Jeff McMahanin kuuluisaan (ja kiisteltyyn) artikkeliin "The Meat Eaters", jossa hän pohtii, olisiko eettisesti parempi, jos petoeläimet poistettaisiin tai muunnettaisiin kasvissyöjiksi, jotta kärsimys luonnossa loppuisi. Suomesta löytyy vastaavaa "rohkeaa" (tai radikaalin utopistista) ajattelua, joka liikkuu nimenomaan siellä, missä perinteinen biologinen kausaalisuus loppuu ja puhdas moraalinen spekulaatio alkaa. Seuraavat kolme käsitettä ovat tätä nykytiedettä, jonka varaan "tutkimus" rakentuu.

1."Wild Animal Suffering" – Luonnon kärsimyksen tutkimus Tämä on akateeminen koti ajatukselle, jonka mukaan luonto on viallinen. Kyseessä on filosofinen suuntaus (welfare biology), joka argumentoi, että meillä on moraalinen velvollisuus puuttua luonnon prosesseihin kärsimyksen vähentämiseksi. Vertaisarvioidut artikkelit (esim. filosofi Oscar Horta) pohtivat aivan vakaviissaan, tulisiko ihmisen toimia luonnon ”moraalisena poliisina” ja poistaa saalistus. Tästä kumpuaa ajatus vegaanisusista tai petoeläinten steriloinnista – eli käytännössä evoluution pysäyttämisestä ihmisen tunteiden vuoksi.

2. "The Meatless Future" ja rahoitetut hankkeet Suomessa on käynnissä useita julkisesti rahoitettuja hankkeita (esim. Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama hanke, jonka nimi on kokonaisuudessaan PORE (Policy instruments for inclusive dietary transition) eli suomeksi Politiikkatoimet ruokamurroksessa, joissa visioidaan ”lihatonta tulevaisuutta”. Näissä skenaarioissa metsästys ja sen tuottama nollapäästöinen luonnonliha usein marginalisoidaan tai sivuutetaan kokonaan, koska ne eivät sovi visioon täysin teollisesta ja kontrolloidusta ruoantuotannosta. Tiede valjastetaan tässä etsimään todisteita sille, että perinteinen luontosuhde on ”murrosvaiheen ongelma”, joka teknologian pitää korjata.

3. "Dressing up as Science" – Vertaisarvioitu utopia Tämä ilmiö tunnetaan termillä Policy-based evidence making. Se on perinteisen tieteen vastakohta: ensin päätetään ideologinen tavoite (kuten vaikka metsästyksen lopettaminen), ja sen jälkeen etsitään sille akateemiset perustelut. Tuloksena on tutkimuksia, jotka näyttävät tieteellisiltä kaavioineen ja lähdeviitteineen, mutta joiden perusoletukset ovat biologisesti mahdottomia. Ne ovat vertaisarvioituja utopioita – kauniita tarinoita, jotka on puettu tieteen kaapuun, jotta niille voitaisiin hakea rahoitusta.

Lopuksi: Kuka oikeasti kunnioittaa luontoa?

Tämä sarvekas jänis on symboli sille ”edistykselle”, jota filosofit meille myy. Se on visio, joka on biologisesti yhtä hauras kuin lentokone ilman siipiä. He haluavat poistaa kuoleman, mutta samalla he poistavat elämän edellytykset.

Metsästäjä on se, joka hyväksyy luonnon sellaisena kuin se on – raakana, kauniina ja toimivana. Me emme tarvitse geenimuunneltuja jäniksiä tai vegaanisusia. Me tarvitsemme biologista realismia ja ymmärrystä siitä, että ihminen on osa tätä kiertoa, ei sen ulkopuolinen ylijumala.

Siihen kysymykseen, miten luonto pidetään elossa ja tasapainossa, filosofialla ei nähdäkseni ole vastausta. Meillä on.

Lähdeviite mainittuun graduun: Aarnio, Jenna (2021). – Eläinten kärsimysten etiikka. Linkki pro gradu -tutkielmaan (Helsingin yliopisto) 

Tämä kirjoitus on kriittinen ja osin satiirinen puheenvuoro eläinetiikan ja ruokamurroksen nykyisistä suuntauksista. Se ei väitä, että yksikään toimija ajaisi tässä kuvatut ratkaisut käytäntöön, vaan tarkastelee, mihin tietyt ajatuskulut loogisesti johtavat