MYYTTI SUSIVIHASTA

Kyse on tilasta, ei tunteesta

Kun seuraa julkista keskustelua suurpedoista, törmää jatkuvasti sanaan "susiviha". Sitä viljellään ideologisissa piireissä lyömäaseena, jolla yritetään vaientaa maaseudun väki ja metsästäjien huoli. Väite on yksinkertainen: jos et halua sutta pihapiiriisi, vihaat luontoa.

Minä liikun metsästäjäpiireissä, enkä tunnista tätä vihaa.

Metsästäjälle susi ei ole vihan kohde. Se on biologinen realiteetti. Se on huippupeto, kilpailija ja eläin, joka vaatii elääkseen valtavasti tilaa. Konflikti ei synny tunteesta, vaan luonnon laeista: kaksi huippupetoa – ihminen ja susi – eivät mahdu samalle pienelle reviirille ilman kitkaa.

Tilanpuute ja illuusio erämaasta

Suomi näyttää kartalla suurelta ja harvaan asutulta, mutta suden näkökulmasta se on ahdas. Suden reviiri on valtava, ja Suomessa ei ole kolkkaa, jossa ei olisi ihmisen infrastruktuuria. Susi aistii ihmisen läsnäolon jatkuvasti, ja ihminen suden.

Ideologinen ratkaisu tähän on ylimielinen: "Sudet olivat täällä ensin, muuttakaa pois, jos ette kestä."

Tämä argumentti on kestämätön. Jos ihmisen pitäisi väistyä kaikkialta, missä eläimet ovat olleet "ensin", meillä ei olisi tilaa tällä planeetalla. Samaan aikaan metsästäjiä ohjeistetaan "pysymään poissa suden reviiriltä". Suden reviiri kattaa satoja neliökilometrejä asuttua maaseutua; siellä ei voi elää, jos reviirillä ei saa liikkua.

Tiede kelpaa vain, kun se miellyttää

Vuosia on hoettu yhtä lausetta: "Tarvitsemme tutkittua tietoa." Päätöksenteon vaadittiin perustuvan faktoihin, ei maaseudun asukkaiden "mutu-tuntumaan".

Metsästäjät vastasivat tähän huutoon. Olemme keränneet maastosta DNA-näytteitä, kirjanneet petohavaintoja Tassu-järjestelmään ja osallistuneet kannanarviointiin kenttätasolla enemmän kuin mikään muu ryhmä. Olemme tuottaneet juuri sitä dataa, jota peräänkuulutettiin.

Mutta mitä tapahtui, kun kertyneet faktat eivät enää tukeneetkaan suojeluideologian narratiivia?

Yhtäkkiä tutkittu tieto ei enää kelpaakaan. Kun havainnot ja DNA osoittavat kannan olevan vahvempi tai leviävän uusille alueille, tulokset leimataan "liipasinherkkien metsästäjien vääristelyksi". Väitetään, että metsästäjät tehtailisivat haamuhavaintoja vain päästäkseen jahtiin.

Tämä paljastaa pelin hengen. Vaatimus tutkitusta tiedosta vaikuttaa viivytystaktiikalta. Tiede kelpaa ideologisille toimijoille tasan niin kauan, kuin se tukee täydellistä suojelua. Heti kun faktat puoltavat kannanhallintaa, tieteestä tehdäänkin mielipidekysymys ja datan kerääjistä epäluotettavia.

Rajat ovat ihmisen, eivät suden

Suden suojelua perustellaan usein sillä, että "Suomen kanta" on liian pieni. Tämä on biologista hiustenhalkomista.

Susi ei tunne valtioiden rajoja. Kun tarkastellaan sutta lajina, se on elinvoimainen. Sillä on valtava, geneettisesti terve populaatio itään päin tarkasteltuna. Suomen susikanta on osa tätä suurempaa kokonaisuutta.

Keinotekoinen kriisi luodaan piirtämällä karttaan viiva ja väittämällä, että sen länsipuolella olevat sudet ovat jokin oma, eristettävä yksikkönsä, jota on suojeltava hinnalla millä hyvänsä. Tämä on poliittista maantiedettä, ei biologiaa.

Porotalouden kaksiteräinen miekka

Ehkä raadollisin esimerkki tästä ideologisesta sodankäynnistä kohdistuu poronhoitoalueelle. Poronhoitajat elävät konkreettisesti suurpetojen keskellä. Kun sudet raatelevat elinkeinon, porotaloutta harjoittava on puun ja kuoren välissä.

Hän ei saa arvostella suurpetopolitiikkaa, tai hänestä tulee "luonnon vihollinen" ja maalittamisen kohde. Samaan aikaan, kun hän saa lakisääteistä korvausta menetetystä omaisuudestaan, suuri yleisö syyttää häntä tukien varassa eläväksi puuhastelijaksi.

Tämä on maalittamisen julma muoto. Ihminen pakotetaan sietämään vahingot, ja kun vahingot korvataan, häntä syyllistetään korvausten vastaanottamisesta.

Lopuksi

Me emme vihaa sutta. Me kunnioitamme sitä eläimenä niin paljon, että emme halua inhimillistää sitä.

Mutta me vaadimme rehellisyyttä. Susi on suurpeto, joka tappaa elääkseen. Sen sovittaminen asutun Suomen ekosysteemiin ei ratkea syyttämällä metsästäjiä tai maaseudun asukkaita "vihasta", vaan tunnustamalla, että tila on rajallinen ja rinnakkaiselo vaatii kannanhallintaa, ei sokeaa suojelua.