SAKEA SOPPA

– Kun uskonto ja politiikka tunkevat metsään

Metsästyskeskustelusta on tulossa sakea soppa. Sitä hämmennetään nyt kauhoilla, jotka eivät kuulu samaan keittiöön: uskonnolla ja identiteettipolitiikalla.

Metsään on tunkeutumassa joukko toinen toistaan vieraantuneempia osanottajia, jotka haluavat säätää ikivanhaa perinnettä omien subjektiivisten tunteidensa pohjalta. Mutta ennen kuin säädämme lakeja tunteiden perusteella, katsotaanpa perusasioita.

Luonto on ateisti

Luonto ei haista, näe tai kuule jumalia.

Metsässä ei ole alttareita, eikä kettu rukoile ennen kuin iskee myyrään. Usko ei poista nälkää, se ei lämmitä pakkasessa, eikä se avaa toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä saaliseläimelle.

Metsä on fyysinen, raaka ja rehellinen paikka. Siellä pätevät fysiikan ja biologian lait: energia siirtyy muodosta toiseen, vahvempi syö heikomman, ja talvi tappaa sen, joka ei ole varautunut.

Miksi tähän yhtälöön yritetään väkisin tuoda uskontoa? Nyt en puhu kirkosta, vaan uusista maallisista uskonnoista, joissa luonto pyhitetään koskemattomaksi ja ihmisen osallistuminen kiertokulkuun julistetaan synneistä suurimmaksi. Nämä uudet dogmit eivät perustu biologiaan, vaan ihmisen tarpeeseen tuntea itsensä "hyväksi".

Keskiaikainen noitavaino

Tästä sopasta puuttuu enää rovio.

Ilmassa on selviä merkkejä siitä, että olemme virittämässä modernia noitavainoa metsästäjiä kohtaan. Mekanismi on sama kuin keskiajalla: kun yhteisö kohtaa asian, jota se pelkää tai ei ymmärrä (tässä tapauksessa kuoleman ja villin luonnon), se etsii syyllisen.

Metsästäjästä on tehty nykypäivän noita, johon voidaan projisoida kaikki paha. Tilanne on absurdi: ihminen, jolla ei ole mitään omakohtaista annettavaa luontosuhteelle, alkaa saarnata metsästäjälle moraalista. Nämä ihmiset elävät itse täysin luonnonvarojen kuluttamisen varassa, mutta yrittävät silti ottaa meiltä pois jotain, mikä ei heille kuulu: oikeuden osallistua elämän kiertokulkuun

Miksi korjata ehjää?

Tuntuu järjenvastaiselta, että järjestelmää, joka on toiminut vuosimiljoonia, yritetään nyt romuttaa yhden sukupolven oikkujen takia.

Metsästys ja saalistus ovat maapallon vanhin tarina. Se on toiminut ilman poliittisia ohjelmia, ilman Twitter-kohuja ja ilman ideologisia manifesteja. Se on toiminut, koska se on totta.

Miksi tätä ikiaikaista ja toimivaa järjestelmää pitää hämmentää? Miksi politiikka pitää raahata kanervikkoon, jossa ainoa politiikka on selviytyminen?

Vastaus on valitettavan yksinkertainen: Koska vieraantunut ihminen ei kestä katsoa luontoa sellaisena kuin se on. Hän haluaa värittää sen omilla väreillään. Mutta metsä ei väreistä välitä. Se pysyy mykkänä ja totisena, uskoimme me mihin tahansa.