TAPPAMISEN MORAALI

Kuka kantaa vastuun

Metsästäjää syytetään usein julmuudesta. Meidät nähdään ihmisinä, jotka "nauttivat tappamisesta". Tämä on modernin ajan suuri harha. Se on reaktio, joka syntyy, kun ihminen on vieraantunut biologisesta todellisuudesta niin kauas, että kuolema on muuttunut tabuksi.

Tarkastellaan tätä moraalia objektiivisesti.

Ruokakaupan illuusio

Kävele tavalliseen ruokakauppaan. Kuvittele tilanne, jossa hyllyiltä poistettaisiin kaikki se, mikä on joskus ollut elävää tai osa elävää organismia.

Mitä jää jäljelle? Suolaa, mineraaleja ja vettä. Alle prosentti.

Kaikki muu on vaatinut elämän päättymistä, jokainen suupala, joka on varattu ihmisen syötäväksi. Kasvissyöjäkään ei ole syytön; tehotuotettu viljapelto on elinympäristö, jonka tieltä on tapettu tuholaiset ja jonka alta on tuhoutunut kokonaisia ekosysteemejä.

Ero ei ole siinä, kuoleeko jotain. Ero on siinä, onko kuolema piilotettu muovipakettiin vai kannetaanko se metsästä repussa kotiin.

Vapaaehtoisen kuoleman valtatie

Sama ihminen, joka tuomitsee metsästyksen, saattaa ajaa autolla etelästä Lappiin huvittelemaan. Se on vapaaehtoista huviajelua, ei eloonjäämisen kannalta välttämätöntä.

Tuon matkan aikana tuulilasiin murskautuu tuhansia hyönteisiä. Renkaiden alle jää pikkulintuja, sammakoita, siilejä, kenties jänis tai kettu. Jos kerromme tämän kaikella sillä vapaa-ajan liikenteellä, joka teillä rullaa, kuolemien määrä on käsittämätön.

Miksi tämä hyväksytään? Koska se on "vahinko". Koska kuljettaja ei tarkoittanut tappaa. Mutta lopputulos on luonnolle sama.

Metsästäjä tappaa valikoiden, säädellen ja hyödyntäen. Autoilija tappaa sattumanvaraisesti ja saattaa jättää raadon tiepuoleen. Kumpiko näistä on moraalisesti kestämättömämpää?

Lemmikki – tappamista omaksi iloksi?

Moni metsästyksen kiivain vastustaja silittää kotona koiraa tai kissaa. Pysähdytään hetkeksi miettimään, mitä lemmikin pitäminen tarkoittaa.

Lemmikkiä ei nykypäivänä hankita aina hyötykäyttöön tai selviytymisen vuoksi. Se hankitaan seuraksi, harrastukseksi ja omistajansa iloksi.

Mutta koira ja kissa ovat petoeläimiä. Ne tarvitsevat lihaa.

Keskikokoinen koira elää noin 12–14 vuotta. Elämänsä aikana se syö tuhansia kiloja ruokaa, josta merkittävä osa on tehotuotettua lihaa. Jotta yksi ihminen saa pitää yhtä eläintä ilonaan olohuoneessa, se vaatii satojen kanojen, kymmenien sikojen tai useiden nautojen kuoleman. Nämä tuotantoeläimet elävät usein kurjan elämän ja kuolevat teurastamon liukuhihnalla vain päätyäkseen lemmikin ruokakuppiin.

Tässä tullaan moraaliseen umpikujaan: Metsästyksen vastustaja syyttää metsästäjää "huvin vuoksi tappamisesta". Samaan aikaan lemmikin omistaja tapattaa satoja eläimiä pelkästään oman harrastuksensa – lemmikin omistamisen – ylläpitämiseksi.

Kumpi tässä yhtälössä todella aiheuttaa kuolemaa vain "omaksi ilokseen"?

Luonnon raaka laki

Metsästyksen vastustajat vetoavat usein siihen, että eläimen pitäisi saada elää rauhassa. Mutta millainen on eläimen luonnollinen loppu?

Kuvitellaan huuhkaja, joka iskee jäniksen. Huuhkaja puristaa kyntensä saaliin keuhkojen läpi. Se saattaa aloittaa aterioinnin ennen, kuin jänis on edes kuollut. Se on hidasta, tuskallista ja raakaa. Luonto ei tunne sääliä, eikä inhimillisellä moraalilla ole siellä sijaa.

Verrataan tätä vaikka metsästäjään ja hänen suomenpystykorvaansa. Koira haukkuu metsoa puussa. Lintu seuraa koiraa, se on valpas, ja ennen kaikkea, se on elänyt vapaan elämän. Lintu ei tiedä metsästäjästä ja laukaus kajahtaa.

Lintu putoaa kuolleena maahan, kuulematta edes laukausta.

Se on armollisin mahdollinen kuolema, mitä metsä voi tarjota. Se on nopea, kivuton ja yllättävä.

Rehellinen kuolema

Miksi metsästäjää sitten pidetään pahana?

Koska metsästäjä tekee sen, mitä muut eivät: hän ottaa henkilökohtaisen vastuun kuolemasta.

Muu yhteiskunta pysyy hengissä "kätketyn kuoleman" avulla. He ulkoistavat tappamisen teurastamoille. He pesevät kätensä verestä ja ostavat puhtaan omantunnon kaupan kassalta.

Metsästäjän ei tarvitse ulkoistaa. Kun minä syön pyytämäni riistan, tiedän tarkalleen, mistä se tuli. Tiedän, miltä tuntui riistää se henki. Tunnen kunnioitusta, jota marketin asiakas ei tarvitse ymmärtää.

Metsästys ei ole julmuutta. Se on puhdasta rehellisyyttä.