VINKU SAARNAA JA SIKA SAIRASTAA

– Mitä Orwell kertoisi meille nykypäivän eläinoikeusideologiasta?

Siat ovat olleet viime aikoina tapetilla, eikä vähiten luonnosta löydetyn afrikkalaisen sikaruton (ASF) vuoksi. Tämä herättää paitsi huolta ekosysteemien ja maatalouden puolesta, myös vastustamattoman tarpeen peilata nykymenoa George Orwellin klassikkoon, Eläinten kapinaan.

Tarina on karu muistutus siitä, mitä tapahtuu, kun luonnolliset realiteetit yritetään korvata steriilillä utopialla – ja kuinka uudet vallanpitäjät alkavat lopulta muistuttaa juuri sitä, mitä he alun perin vastustivat.

Vinku ja asfalttisoturien uuspuhe

Orwellin tarinassa siat, erityisesti propagandaministeri Vinku (Squealer), ottivat nopeasti vallan manipuloimalla kieltä. ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia” muuttui vähin äänin muotoon ”...mutta toiset ovat tasa-arvoisempia”.

Kun katsomme nykypäivän eläinoikeusideologiaa, Vinkun perilliset ovat voimissaan. He istuvat asfalttiviidakoissaan, uudelleenmäärittävät luonnon lakeja ja keksivät uussanoja. Metsästys – ihmisen alkuperäisin ja luonnollisin tapa hankkia ravintoa sekä osallistua ekosysteemin kiertokulkuun – on uudelleensanoitettu ”murhaksi”. Luonnollinen suhde elämään ja kuolemaan on patologisoitu. Samalla nämä uudet ”Vingut” unohtavat kätevästi sen, kuinka monta miljoonaa pikkueläintä, lintua ja hyönteistä murskautuu teollisten soija- ja mantelipeltojen tieltä. Se on sitä ”välttämätöntä pahaa”, josta Vinku ei halua puhua, jotta ideologinen puhtaus säilyy.

Sikarutto ja todellisuuden ammattilaiset

Otetaanpa käsittelyyn afrikkalainen sikarutto. Eläinoikeusideologian utopiassa villisiat saisivat juoksennella vapaina ilman ihmisen ”riistoa” tai puuttumista, ja maatalous olisi lakkautettu tarpeettomana pahana. Orwellin tarina käytiin maatilalla, mutta tosielämässä tuon tilan pyörittäminen vaatii ammattilaisen, joka ymmärtää ison kuvan.

Luonto ei nimittäin ole mikään sokeroitu elokuva, eikä se lue eläinoikeusakatemiain manifestejä. Luonto on raaka, ja sairaudet, nälkä sekä loiset tekevät tehtävänsä, jos kanta kasvaa liian suureksi tai sitä ei hoideta.

Kun ASF uhkaa levitä, tuhota kokonaisia elinkeinoja ja aiheuttaa eläimille hidasta, tuskallista kuolemaa, kuka kantaa vastuun? Ei Vinku. Ei asfalttisoturi. Sinne navettaan menee vastuullinen maatalousyrittäjä turvaamaan ruuantuotannon terveyden, ja metsään jalkautuu metsästäjä. Me olemme ekosysteemin immuunijärjestelmä, joka tekee likaisen, raskaan ja täysin välttämättömän työn kannanhoidossa ja tautien torjunnassa. Me kohtaamme luonnon reaalitodellisuuden sellaisena kuin se on, vailla moralistisia vaaleanpunaisia laseja.

Uudet vallanpitäjät

Eläinoikeusideologia pyrkii sanitointiin. Se haluaa asettaa ihmisen ravintoketjun ulkopuolelle, steriiliksi tarkkailijaksi. Tämä on biologinen ja ekologinen mahdottomuus.

Orwellin farmin traagisin opetus oli se, kuinka nopeasti uudet vallanpitäjät alkoivat kävellä kahdella jalalla ja nostivat itsensä muiden yläpuolelle. Sama ylimielisyys paistaa nykyisestä eläinsuojeluideologisesta alasajosta. Urbaanit, luonnosta vieraantuneet tahot asettuvat moraaliseen yläasemaan suhteessa meihin, jotka elämme yhä metsästäjä-keräilijän identiteettiä todeksi tai teemme raskasta työtä alkutuotannossa. He sanelevat kaupungeista käsin, miten luonnossa saa toimia ja kuka on moraalisesti puhdas.

Heistä on tullut tarinan uusia kartanonherroja. He ovat nostaneet itsensä jalustalle luomalla säännöt, jotka sivuuttavat miljoonien vuosien evoluution ja biologiset faktat.

Metsästäjä-keräilijänä minun tehtäväni ei ole miellyttää tätä uutta luokkaa tai pyytää anteeksi paikkaani ravintoketjussa. Fakta on se, että elämä elättää elämää. Veri, liha, multa ja kuolema ovat osa kiertokulkua, jonka me hyväksymme ja jota me kunnioitamme teoin, emme tyhjin sanoin.

Seuraavan kerran kun kuulet Vinkun saarnaavan, muista: ideologialla ei torjuta sikaruttoa, eikä utopioilla ruokita todellisuutta.