DIAGNOOSINA TEKOPYHYYS

– Kun eläinfilosofia muuttuu leimaamiseksi

Tuoreimmassa ulostulossaan dosentti Elisa Aaltola nostaa esiin termin "tekopyhyys" ja diagnosoi metsästäjät sekä tietyn linjan poliitikot kärsiviksi "kognitiivisesta dissonanssista". Pelikirjan valossa tässä ei kuitenkaan ole kyse tieteellisestä analyysistä, vaan tehokkaasta manipulaatiotekniikasta, jolla pyritään viemään vastapuolen moraalinen uskottavuus.

Pelikirja-analyysi: Näin sumutus rakennetaan

Aaltolan teksti hyödyntää useita Pelikirjan kohtia samanaikaisesti:

• Uuskieli (Kohta 1): Tekstissä lanseerataan termi "mielelliset lajit". Tämä on tarkoituksellinen rajaus, jolla sivuutetaan miljardit elämät, jotka tuhoutuvat teollisen kasvintuotannon koneissa ja myrkyissä. Jos eläin ei mahdu aatteen määritelmään "mielellisyydestä", sen kuolema soijapellon puinnissa on ideologisesti näkymätön.

• Syyllistäminen ja häpeä (Kohta 4): Aaltola rakentaa keinotekoisen vastakkainasettelun lemmikkien suojelun ja metsästyksen välille. Tarkoituksena on saada ihminen tuntemaan häpeää ja syyllisyyttä paikastaan osana luonnon kiertokulkua ja saalistusketjua.

• Vahingonilo ja moraalinen oikeutus (Kohta 11): Leimaamalla vastapuoli "tekopyhäksi" ja diagnosoimalla heidät "psyykkisesti ristiriitaisiksi", Aaltola asettaa itsensä ja aatteensa ylemmälle moraaliselle jalustalle.

  
  

Moraalinen kirsikanpoiminta

Aaltola peräänkuuluttaa johdonmukaisuutta, mutta hänen oma "johdonmukaisuutensa" perustuu ekosysteemin osien valikoimiseen. Onko todella johdonmukaista surra kettua, mutta sivuuttaa täysin se näkymätön massakuolema, jota teollinen monokulttuuriviljely vaatii?

Pyytäjän maailmankuvassa jokainen elämä – pienestä maaperän eliöstä suureen riistaeläimeen – on osa samaa palettia. Me emme ulkoista kuolemaa tai piilota sitä ideologisten termien taakse. Me hyväksymme sen, että elämä vaatii elämää, ja osallistumme tähän kiertokulkuun rehellisesti.

Kuka täällä on tekopyhä?

Väite "kognitiivisesta dissonanssista" kääntyykin helposti takaisin lähettäjälleen. Onko kognitiivista dissonanssia se, että pystyy sivuuttamaan miljoonien pienten lajien kuoleman vain siksi, että ne eivät mahdu omaan määritelmään "mielellisyydestä"?

Aito empatia luontoa kohtaan huomioi ekosysteemin kokonaisuutena, ei vain niitä osia, jotka sopivat poliittiseen agendaan. Meidän "kiväärimme olalla" ei ole merkki myötätunnon puutteesta, vaan merkki siitä, että olemme valmiita kohtaamaan luonnon sellaisena kuin se on – ei sellaisena kuin se Disney-elokuvissa esitetään.